Tapanilan Erän nyrkkeilyjaoston kasvatti, 20-vuotias Hannes Tolonen on vakiinnuttanut paikkansa kotimaisen nyrkkeilyn korkeimmalla huipulla. Jo juniorivuosina nuorten sarjoissa B-nuorten SM-hopeaa ja A-nuorten SM-kultaa voittanut Tolonen on kahtena viime vuotena ollut miesten sarjassa SM-hopealla. Tolonen lähteekin taistelemaan kynsin ja hampain Suomen mestaruudesta myös vuonna 2023.
Mutta mitkä ovat tämän tulevaisuuden nyrkkeilytähden vahvuudet ja mitkä ovat näkymät tulevan syksyn osalta? 13-vuotiaana nyrkkeilyn aloittanut Tolonen tunnetaan tällä hetkellä erityisesti teknisenä nyrkkeilijänä. ”Koen, että omiin vahvuuksiini lukeutuu erityisesti tekniset ominaisuudet. Ottelen tällä hetkellä oikea puoli edellä ja suurin osa vastustajista ottelee toiselta puolelta. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut, sillä kätisyyteni vaihtui juniorivuosien aikana. Tämä tuo myös tiettyä etulyöntiasemaa muihin verrattuna”, kertoo Tolonen. Tolosella on taustaa lajeista kuten jalkapallo, parkour ja taekwondo. Näistä lajeista hän on myös tuonut tiettyjä asioita mukaan nyrkkeilykehään. ”Olen huomannut, että pohja tekniselle ja taktiselle ajattelulle kehittyi merkittävästi taekwondon puolella, jota harrastin neljä vuotta teini-iän kynnyksellä. Kilpailuhenkinen luonteeni taas heräsi osittain pikkujunnuna jalkapallokenttien puolella.”
Tolosta on pitkään valmentanut Tapanilan Erän nyrkkeilyn pitkäaikainen päävalmentaja Jari Johansson. Kysyttäessä Johanssonilta Tolosesta ja hänen vahvuuksistaan kertoo hän seuraavaa: ”Hannes on poikkeuksellisen itsevarma ja tahdonvoimainen nyrkkeilijä. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että itsevarmuus tulee nöyrällä ja näin ollen hyvin suomalaisella tavalla esiin.” Nyrkkeilykehässä hyvin analyyttisesti asioita tarkasteleva Tolonen tunnistaa myös tämän puolen itsessään. ”Nöyryys auttaa minua myös hyväksymään tappiot ja kääntämään katseen tulevaisuuteen. En jää märehtimään tappioita pitkäksi aikaa vaan pyrin heti pohtimaan sitä, missä epäonnistuin ja mitkä olivat taas positiivisia asioita”, painottaa Tolonen.
Tolosen kuluva kesä on mennyt tiukasti peruskestävyystreenin ja tekniikkaharjoittelun parissa. Syksyllä tähtäimessä on kolme välitavoitetta. Syyskuussa Rovaniemellä otellaan Ruskaturnauksessa, lokakuussa Hilleröd cupissa Tanskassa ja marraskuussa odottaa Tammer-turnaus Tampereella. Kaikissa näissä turnauksissa mukana on kansainvälisen tason ottelijoita. Vuosi huipentuu joulukuussa Vantaan Energia Areenalla järjestettäviin nyrkkeilyn Suomenmestaruuskilpailuihin. Treeniviikot ovat työntäyteisiä, sillä Tolosen normaaliin treeniviikkoon mahtuu 5 ohjattua ja 4 omatoimista treeniä. ”Kovasti on kesällä treenailtu, mutta tilaa on jätetty myös levolle. Jari on jakanut tulevan syksyn 4–9 viikon mittaisiin harjoittelublokkeihin, jotka valmistavat syksyn turnauksiin. Päätavoite on kuitenkin joulukuun Suomenmestaruuskilpailuissa, joissa tavoitteena on vain ja ainoastaan kultamitali. Suomen mestaruudella varmistettaisiin paikka lähes 100-prosenttisella varmuudella nyrkkeilyn EM-kisoihin, jotka ovat itselleni seuraava isompi tavoite”, kertoo Tolonen.
Harjoittelu tapahtuu pitkälti Tapanilan Urheilukeskuksen nyrkkeilytilassa, jossa treenataan lähtökohtaisesti muiden oman seuran jäsenien kanssa. Välillä sairastumisien myötä treenikavereita etsitään myös muista seuroista. ”Vaikka nyrkkeily mielletään todella perinteiseksi yksilölajiksi niin minulle nyrkkeily on joukkuelaji. Olen saanut lajin parista paljon ystäviä ja minulle on tärkeää, että ympärillä on paljon ihmisiä. Yhteen hiileen puhalletaan, vaikka kaikilla on omat henkilökohtaiset tavoitteensa. Lisäksi saan siitä hurjasti motivaatiota omatoimiseen treeniin, kun mietin sitä faktaa, että kaveritkin treenaavat. Siinä tilanteessa ei edes tee mieli jättää omatoimista lenkkiä väliin”, naurahtaa Tolonen. Sekä Toloselle, että valmentaja Johanssonille on erittäin tärkeää, että harjoittelusta keskustellaan. Kaksikko vaihtaakin paljon näkemyksiä keskenään ja Johansson haluaa koko ajan tätä puolta kehittää entisestään. ”Itselläni on usein vahvoja näkemyksiä asioista, mutta tärkeää on kuunnella urheilijaa. Lopulta vuoropuhelun avulla urheilijan kanssa oikeat työkalut löydetään kehittymiseen”, painottaa Johansson.
Loppuun Tolonen jakaa vielä kiitosta Tapanilan Erälle, joka on mahdollistanut paljon ulkomaan kilpailumatkoja vuosien varrella, vaikkakin koronan aiheuttama talouskurimus on vähentänyt seuralta saatua taloudellista tukea. ”Minulla on todella sellainen fiilis, että seura osaa arvostaa itseäni urheilijana ja sen lisäksi kaikkia seurayhteisössä mukana olevia henkilöitä”, kiittää Tolonen.
Tapanilan Erän nyrkkeilyjaostoon päästään tutustumaan lisää Tapanilan Urheilukeskuksen Avoimien ovien -tapahtumassa 10.8. Nyrkkeilyjaosto on esittäytymässä näytöstatamilla klo 17:30 ja samalla nähdään myös kilpa- ja kuntonyrkkeilyn esitykset. Lisäksi kuntonyrkkeilyn avoimet treenit järjestetään klo 18:30-19:15 nyrkkeilytilassa.