Kirjoittaja: Eetu Kolmonen, koordinaattori, Tapanilan Urheilukeskus.
Vesa-Matti Loiri, Riikka Sallinen ja Jarkko Nieminen. Siinäpä muutama urheilun tunnettu monilahjakkuus, jolta on löytynyt laajaa osaamista useasta eri pallopelistä ja jopa aivan Suomen huipputasolta asti. Eräällä näistä vielä urheilun lisäksi kulttuurin puolelta. Mutta mitä yhteistä näillä henkilöillä ja ju-jutsun harrastajilla on?
Pääsin seuraamaan Tapanilan Erän saksalaisen ju-jutsun harjoituksia syyskuisena tiistai-iltana, ja kokemus oli urheilua koko ikänsä harrastaneelle ja seuranneelle silmiä avaava. Valtava määrä erilaisia lyöntejä, heittoja ja kampituksia. Sen tiesin etukäteen, että laji on alun perin japanilaislähtöinen samuraiden aseeton puolustautumismuoto, mutta muuten vierailu ju-jutsusalin puolelle oli itselleni hyppy tuntemattomaan. Asiasta oli siis otettava tarkemmin selvää ja pääsin kysymään lajin parissa jo lähes 20 vuotta viihtyneeltä Tapanilan erän ju-jutsun ohjaajalta, Laura Malkilta, tarkemmin, siitä mistä tässä lajissa on kyse.
Kävi ilmi, että tiistai-iltaisin ju-jutsusalissa on käynnissä saksalaisen ju-jutsun jatkokurssin harjoitukset. ”Saksalaiseen ju-jutsuun yhdistyy tekniikoita japanilaisesta ju-jutsusta, karatesta, judosta ja aikidosta. Mattotekniikoiden lisäksi lajiin kuuluvat nyrkkeily, lyönnit, potkut, heitot ja asetekniikat. Harjoittelussa korostuu lisäksi käytännönläheisyys, eli lajissa harjoitellaan tekniikoita, joista voi olla hyötyä esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa itseään on puolustettava esimerkiksi kadulla jonkun lähestyessä uhkaavasti”, Laura kertoo.
Huhhuh, sisältääpä tämä laji hurjasti asioita, mietin. Lauran ja muiden ohjaajien täytyykin olla aikamoisia kamppailulajien mestareita. Laura toteaakin että, näin monipuolinen laji vaatii myös ohjaajilta paljon: ”Osalla ohjaajista on vahva tausta esimerkiksi karatesta ja judosta, ja monipuolista osaamista on pidettävä jatkuvasti yllä. Mekin jatkuvasti pyrimme parantamaan omia taitojamme. Toki hienoa on myös se, että seuran ulkopuolelta meillä on käynyt myös lajin ulkopuolisia valmentajia. Heitä on käynyt niin vapaaottelun, kuin nin-jujutsun puolelta”.
Monipuolisuus näkyy niin lajissa, mutta myös harrastajapohjassa: ”On ollut mukavaa huomata, että meillä on ollut harrastajia ihan lapsesta vaariin. Junnuryhmässä on lapsia aina 13–14 vuotiaisiin asti, jonka jälkeen siirrytään aikuisten ryhmään. Olemme olleet erityisen iloisia siitä, että todella moni meillä junioripuolella aloittanut, on jatkanut harrastustaan aikuisten ryhmässä! Aikuisten ryhmästä löytyy harrastajia ihan 60-vuotiaisiin asti. Avoimella mielellä ja reippaalla urheilun innolla pääsee jo hyvin pitkälle”, Laura tiivistää.
Monesti harjoitukset kohdistuvat tietyn tekniikan harjoitteluun ja näin ollen harrastajilla on myös mahdollisuus valita itselleen parhaiten sopivat harjoitusmuodot. ”Harjoituskaudelle tehdään harjoitusohjelma hyvissä ajoin etukäteen, josta lajia harrastavat näkevät, että esimerkiksi tiistaina on luvassa heittotekniikkaa, torstaina lukkotekniikkaa ja lauantaina lyöntiharjoituksia. Tärkeää Lauran mukaan on se että, jokainen voi osallistua oman kunnon ja jaksamisen mukaan itselleen sopivimpiin harjoituksiin. Jos esimerkiksi jollain on ollut vaivoja olkapään kanssa, pystyy hän ennakoimaan mille tunneille hänen on järkevää osallistua. ”Yhtenä kantavana ajatuksena on myös se, että lajin harrastajalla on vapaus valita itselleen henkilökohtaisesti parhaiten sopivimmat tekniikat”, Laura muotoilee.
Keskustelun lomassa sain myös vastauksen joskus pohtimaani kysymykseen: Kuinka pitkä matka harrastuksen aloittajalta on sen kuuluisan mustan vyön haltijaksi? Lauralla itsellä matka oli lähes 15 vuoden mittainen. Mielenkiintoista oli myös kuulla, että junioripuolella vyöarvot koostuivat pienemmistä osatekijöistä eli natsoista. Natsat ovat vyöarvojen välissä olevia ”välietappeja”, jotka koostuvat erilaisista tekniikoista. Näin ollen vyöarvosta toiseen koostuva matka ei tunnukaan lajin harrastajasta enää niin pitkältä.
Lopuksi Lauralta kysyttäessä, millä sanoin hän kuvailisi Erän ju-jutsun treeniporukoita, hän naurahtaa ja toteaa: ”Olemme rempseää ja rentoa poppoota. Harjoituksissa huumori lentää ja meillä ei asioita oteta liian vakavasti”. Juuri näihin Lauran sanoihin kiteytyy mielestäni yksi urheilun tärkeimmistä asioista eli hauskanpito hyvän porukan kesken.
Syksyn saksalaisen ju-jutsun peruskurssit ovat pyörähtäneet käyntiin syyskuun puolessa välissä, mutta vielä mahtuu mukaan niin lasten kuin aikuistenkin kursseille! Saksalaisen ju-jutsun junnu- ja aikuisryhmien lisäksi Tapanilan erältä löytyy myös aikuisten ryhmiä brasilialaiseen ju-jutsuun ja Kali Sikaraniin.
Niin ja vielä alun kysymykseen vastaus! Kuunnellessani Lauran tarinoita lajista, ja nähdessäni peruskurssin treenausta olen erittäin vakuuttunut siitä, että jokaisen ju-jutsun harrastajalta löytyy kamppailulajien puolelta samankaltaista monipuolisuutta, kuin alussa mainituilta henkilöiltä pallopelien puolelta.