Kiipeilyn junioritoiminta Tapanilassa on pääkaupunkiseudun laajamittaisinta

Kiipeily on kasvanut säätiön tilojen toiseksi suurimmaksi lajiksi

Tänä talvena Helsingin Kiipeilykeskuksessa harrastaa juniorikiipeilyryhmissä yhteensä lähes 350 lasta ja nuorta viikoittain. Hallilla treenaavat Kiipeilykeskuksen omat junnuryhmät sekä Tapanilan Erän kiipeilyjaoston juniorit. Jo pelkästään 6-8-vuotiaita minijunnuja on ryhmissä lähes sata.

Pieni uutinen onkin, että kiipeilyä on lajin harrastajienkin parissa pidetty marginaalilajina, mutta junioriharrastajien turvin kiipeily on takavasemmalta kasvanut yllättäen Tapanilan Urheilutalosäätiön tilojen toiseksi suurimmaksi lajiksi!

Salibandy vetää kiipeilyn edellä ihan omalla levelillään – sekin vahvalla junioritoiminnalla. Salibandy onkin loistava esimerkki siitä mitä vankalla juniorivalmennuksella saadaan pitkällä matkalla aikaan lajin tasolle ja harrastajamäärille.

Mikä kiipeilyn suosiota on kasvattanut?

”Kiipeily lajina on kasvanut jo vuosia kovaa vauhtia, mutta kiipeilyn mukanaolo Tokion olympialaisissa ensimmäistä kertaa oli omiaan lisäämään lajin näkyvyyttä suurelle yleisölle. Lisäksi televisioidut SM-kisat ovat jo vuosia levittäneet tietoisuutta isommalle yleisölle ja extreme-lajin leimasta on päästy eroon. Kiipeilyn kasvu ei toki ole vain Suomen ilmiö, vaan se on kovassa nosteessa kaikkialla maailmassa”, kertoo kiipeilykeskuksen vastaava Oskari Sneck.

Vaikka junnuryhmien määrää syksyllä jälleen kasvatettiin, silti ryhmiin on enemmän tulijoita kuin pystytään ottamaan vastaan.

”Tilat ja tunnit vaan loppuvat kesken. Nyt kun pienimpiä minijunnuja on enemmän kuin koskaan, tulevaisuuden haasteena tulee olemaan minijunnujen siirtyminen seuraaviin harrastusryhmiin, koska junnuryhmille sopivien hallien käyttöaste on jo lähes tapissa”, Sneck kertoo.

Vahvalla junioritoiminnalla muutetaan koko lajin tulevaisuutta

Kiipeilykeskuksen junioritoiminnan vastaava Tuukka Kaipainen pitää vahvaa junioripohjaa elinehtona suomalaisen kilpakiipeilyn kehittymiselle:

”Tavoitteellisuuteen kasvatetaan junioritoiminnan kautta. Kuten melkeinpä missä tahansa muussakin lajissa, junioreina tavoitteellisen treenaamisen aloittaneet ovat juuri niitä, jotka kilpailevat arvokisoissa. Kilpakiipeilyn kasvaminen ja kehittyminen taas vie valmennuksen tasoa eteenpäin.”

Harrastajamäärän kasvu mahdollistaa junioritoiminnan tavoitteellisen kehittämisen ja toiminnan laajentamisen ryhmien sisältä ilmenneiden tarpeiden ja junnujen toiveiden mukaan, ja alkeis- ja jatkoryhmistä on eriytetty eritasoisille kilpavalmennettaville omia ryhmiä.

”SM-kisojen kyljessä järjestetään Youth C ja D -sarjoja eli yläköysikiipeävien junioreiden kilpailuja, että saadaan kilpailukokemusta myös nuoremmille. Osallistujamäärä niissä on viime vuosina kasvanut holtittoman suureksi, koska kisoissa saa kiivetä yläköydellä ja se on sillä tavoin painettu mahdollisimman matalan kynnyksen kilpailuksi. Junnut saavat kisoista jotain mihin tähdätä ilman, että on liikaa paineita”, Sneck kertoo.

Kilpailukokemusta haetaan nyt reippaasti myös ulkomailta. Erän kiipeilyjaoston puheenjohtaja Santeri Turkulainen vetää menestyksekkäästi myös juniorimaajoukkuetta. Erän kilpavalmennettavat juniorit osallistuivat viime vuonna mm. Euro Youth Cupin osakilpailuihin, SM Lead ja Boulder -kisoihin, PM Boulder -kisoihin Kööpenhaminassa sekä PM Lead -kisoihin Lillehammerissa. Nyt vuonna 2022 junioreiden maajoukkueen 14 kiipeilijästä viisi on Erän junioreita!

Sneckin mukaan junioritoiminnan tarkoitus ei kuitenkaan ole tehdä kaikista kilpakiipeilijöitä, vaan tavoitteena on tarjota mielekästä harrastamista kiipeilyn parissa kaiken tasoisille ja ikäisille kiipeilijöille.

”Tällä hetkellä Helsingin Kiipeilykeskuksessa treenaa ohjatuissa ryhmissä enemmän junnuja viikoittain kuin yhdelläkään muulla toimijalla maassamme. Hallin näkökulmasta vahva junioripohja asettaa ihan uudenlaista painetta reitintekoon, kun viikoittain täällä kiipeäville lapsille ja nuorille täytyy tarjota jatkuvasti mielenkiintoista haastetta. Lapsiin ja nuoriin siis panostetaan ihan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin ja korkeatasoiset puitteet halutaan tarjota kaiken tasoisille junnuharrastajille minijunnuista kilpavalmennettaviin”, Sneck kertoo.

Seuraava haaste valmentajille: Mitä jatkoryhmän jälkeen?

Alkeisryhmistä jatkoryhmään siirrytään, kun kiipeilyn perustaidot ovat riittävällä tasolla ja jatkoryhmien ikähaarukka on nyt ollut 11-16 vuotta. Jatkoryhmistä siirtyy osa kiipeilijöistä kilpavalmennusryhmiin, mutta entäs ne, jotka eivät siirry? Vaihtoehdot ovat, että jatkaa omaehtoisesti kiipeilyä yksilölajina tai yli-ikäisenä jatkoryhmässä.

”Se ei välttämättä tarjoa kovin kauaa riittävää haastetta ja motivaatiota harrastamiseen. Ohjatun harrastustoiminnan näkökulmasta 16-vuotias jää tällä hetkellä vähän tyhjän päälle. Nykyisten jatkoryhmien ikähaarukka on iso ja uusien jatkoryhmäläisten kanssa opetellaan jatkoryhmien opetussisältöjä, jotka ovat 16-vuotiaalle jo tuttuja. 16-20-vuotiaalle nuorelle ei ole kiipeilyssä ohjattua harrastustoimintaa, ellei ole kilpavalmennettava. Tämä haaste on tunnistettu ja ensi syksylle on tarkoitus saada pilottiryhmä käyntiin näille nuorille. Opetussisältöjä mietitään parhaillaan vastaamaan nuorten tarpeita”, Kaipainen kertoo.

Teini-ikäisten harrastamisen turvaaminen on haaste isommillekin lajeille

Kysytään lopuksi vinkkiä junioritoiminnan todelliselta konkarilta, Eräviikinkien toiminnanjohtaja Jari Oksaselta. Salibandy on harrastajamäärien jättiläinen, joten miten salibandyn puolella on ratkaistu harrastuksen jatkuminen niiden junioreiden kohdalla, jotka kasvavat ulos junnujoukkueista, mutta joiden harrastus ei jatku kilpajoukkueissa?

”Salibandyssa junioriputki jatkuu 20-vuotiaaksi asti, mutta tämä haaste tulee salibandyssä jo kiipeilyäkin nuorempana vastaan. Pelaajapolku ja maajoukkuetie etenee niin, että jo 12-13-vuotiaana tulee edustusryhmät ja kilpajoukkueet. Yli 15-vuotiaiden kanssa on iso kysymys, että miten saadaan pidettyä mukana harrastajat, jotka eivät niin tavoitteellisesti pelaa. Tätä on ratkottu haastajajoukkueilla, jotka toimivat kevyemmällä mallilla eli vähemmän treenejä viikossa ja toiminta on myös edullisempaa.

Avainasemassa ovat innostavat ja oikeanlaiset valmentajat, jotka osaavat pilke silmäkulmassa vetää treenejä. Kun tullaan aikuisikään, sitten tulee aikuisten harrastusryhmät, mutta vaikeinta on se 16-18-vuotiaiden pitäminen mukana ja välillä siinä on onnistuttu hyvin ja joinakin vuosina huonommin. Korostaisin ohjaajan ja valmentajan roolia, se on elintärkeä! Hyvät motivoituneet haastajaryhmän koutsit on valitettavasti välillä kiven alla”, Oksanen pohtii.

Vielä kun lisätään loppuun ajatus siitä, että tutkitusti nuoruuden aktiivinen liikunnan harrastaminen on merkittävä suojaava tekijä aikuisiän terveiden elämäntapojen ja liikunnanharrastamisen kannalta, niin tässäpä riittääkin haastetta ihan jokaiselle lajille.