Tapanilan Keilahallissa heitetään senioriliigaa maanantaisin ja torstaisin kahdessa lähdössä, klo 10:30 ja 12 alkaen. Senioriliiga on Tapanilan oma, kaikille 50-vuotta täyttäneille avoin keilailuharrastus, jossa tärkeimpänä ei ole kilpaileminen, vaan rento yhdessäolo. Alussa kyllä maksetaan pieni palkintoraha ja torstai on kisapäivä, jolloin heitetään kauden aikana yhteensä 12 kisaa. Jokaisen 10 parasta lasketaan mukaan ja jokuhan kauden kisan aina lopulta voittaa – mutta pelaajilta kysyttäessä yhtenäinen vastaus tuntuu olevan, että tärkeintä on hauskanpito, ystävät ja rento meininki keilailun parissa.
MosaBowling-hallin senioriliigavastaava Henri Åhman vahvistaa tämän:
”Senioriliigassa keilataan tosissaan, mutta ei vakavasti! Yhdessä oleminen on tärkeintä, täällä nähdään keilakavereita ja saadaan myös uusia kavereita. Kisaa ei heitetä hampaat irvessä. Se on tämän jutun hienoin asia, että ei ole väliä onko kisakeilaaja vai ensikertalainen, kaikki ovat tervetulleita! Tuorein mukaantulijamme on ensikertalainen, jolla ei ole keilakisoista ollenkaan aiempaa kokemusta. Osalla on kilpailutaustaa, mutta ei halua välttämättä enää kisata tämän vakavammin ja osa kilpailee virallisissa kisoissa edelleen.”
”Tämä on vaihteleva laji ja itseä vastaan tässä aina heitetään. Radat ovat aina erilaiset, pallot on erilaiset ja oma heittokin on joka päivä erilainen, niin moni asia vaikuttaa heittoon. Välillä onnistuu ja välillä huonommin. Täällä on kivoja kavereita ja mukana tunnelma. Aika menee nopeasti”, Eeva-Maija Viirilä kertoo.
Aira Valtonen kertoo, että kun hän muutti Kotkasta Helsinkiin 2019, hän etsi ensitöikseen keilahallin.
”Yhteisö tänne vetää. Vaikka välillä menisikin keilaus huonosti, silti on seuraavalla kerralla kiva tulla. Onneksi löysin läheltä kotia tämän keilahallin! Aloitin lajin ´85 alkeiskurssilta ja aiemmin kilpakeilasin valtakunnansarjoissa, mutta nyt tämä on harrastus. Lappukisat tuo tähän sopivasti pientä kipinää.”
Kirsti Piipari aloitti 1987, kun heilasteli poikakaverin kanssa, joka vei hänet keilahallille.
”Olen aina urheillut milloin mitäkin. Totesin, että eihän tämä ole urheilua, kun täällä juodaan kaljaa, mutta keilailu meni minulla sillä tavalla veriin, että tykkäisin koko ajan olla kilpailussa. Kilpailuvietti on kova. Ja mietin, että voinhan minä kaikkia fyysisempiä lajeja jatkaa niin paljon kuin haluan, ja keilaus voi tulla siinä rinnalla. Se poikakaveri jäi, mutta keilaus pysyi. Seurattiin kyllä toistemme keilailua pitkään. Jos rahaa olisi enemmän, niin en tekisikään muuta kuin oisin keilahallilla.”
Kuvassa Piiparin heitto (josta muuten tuli kaato!)
Piipari ja Viirilä keilaavat myös virallisissa kisoissa. Keilailussa naiset ovat vähemmistönä, mutta se ei näitä ladyjä haittaa.
”Tää on siitä kiva laji, että tämä ei katso ikää eikä sukupuolta. Riittää, kunhan pysyt pystyssä”, Valtonen sanoo. Viirilä jatkaa:
”Parasta on, että tämän voi aloittaa tosi nuorena tai myös tosi vanhana. Muutamat täällä ovat yli 90-vuotiaita.”
Piipari naurahtaa, että hän kyllä tykkää miehistä ja tulee heidän kanssaan juttuun:
”Pääasia on, että halli on täynnä. Se tuo hyvää fiilistä ja tunnelmaa keilaukseen. On todella hyvä, että senioriliiga ei ole sidottu mihinkään helsinkiläiseen seuraan, vaan täällä saavat kaikki osallistua. Tänne on aina mukava tulla ja saan täällä hyviä tuloksia. Olen mielialakeilaaja ja tunnelma pitää olla hyvä. Paras keskiarvo minulla onkin Tapanilasta.”
Kuvassa: Eeva-Maija Viirilä (vas), Hannele Nieminen, Kirsti Piipari ja Aira Valtonen.
Ratamestarit ovat paikalla auttamassa ensikertalaisia alkuun. Kengät ja pallot saa keilahallista, mutta moni innostuu hankkimaan kauden edetessä omat. Henri Åhman kehuu senioriliigan harrastajia, että uudet otetaan aina avosylin vastaan:
”Tässä ryhmässä on hieno piirre, että sieltä tulee heti apua ja uusia autetaan aina. Vinkkejä saa kaikkeen, kun mukana on kokeneempia keilaajia, jotka ovat aina valmiita auttamaan tekniikassa, palloissa ja vaikkapa siinä miten pelitilanteessa toimitaan. Senioriliigassa on myös mahdollisuus, ettei ota osaa kilpailuun, vaan pelkästään harjoittelee mukana. Lopulta moni kuitenkin lähtee mukaan kisailuun, koska lapuista voi seurata omaa tasoa ja sen kehittymistä.”
Kesken kauden voi tulla mukaan harjoittelemaan ja siinä tutustuu hyvin porukkaan. Kilpaileminen kannattaa aloittaa kauden alussa, mutta tälle kevätkaudellekin ehtii kisaan mukaan, jos aloittaa viimeistään helmi-maaliskuun vaihteessa. Seuraava kisakausi alkaa syyskuussa. Senioriliiga maksaa 10 €/kerta, ja siihen voi hankkia myös edullisempia sarjalippuja tai senioriliigakausikortin.
Naiskeilailulla on Suomessa pitkä historia ja arvokisamitaleja on tullut vuosien aikana runsaasti, mutta tällä hetkellä rekisteröityneinä keilaajina miehiä on selvästi enemmän kuin naisia. Keilailuliiton naisvaliokunta järjestää paljon omaa toimintaa ja tällä hetkellä on käynnissä mm. Keilailijattaret On Tour -kilpailu ympäri Suomea sekä Keilaajattaret kouluttautuu -verkkoluentosarja. Iso kysymys onkin, että miten saada tytöt ja naiset innostumaan keilauksesta.
Monet lapset ja nuoret tulevat lajin pariin vanhempien keilailun myötä. Näin lajin pariin tuli myös kokenut kilpakeilaaja Reija Lundén, joka kilpailee aktiivisesti sekä valmentaa juniorikeilaajia ja on mukana järjestämässä keilailuliiton tapahtumia. Lundén vetää Talissa junioreiden keilakerhoa, josta kolmasosa on tyttöjä ja yksi heistä on myös junioreiden maajoukkueryhmässä.
Onko keilauksessa tapahtunut positiivista muutosta tyttöjen ja naisten mukaan lähtöön?
”Valitettavasti ei näytä siltä. Jokainen tyttö, joka saadaan lajiin mukaan, yritetään kyllä pitää mukana. Tytöille on ehkä vähän kynnystä tulla ja usein tullaan vanhempien kautta. Tytöt arkailevat enemmän edes tulla hallille. Meillä on hyviä nuoria, mutta määrä ei ole kovin leveä. Eniten Suomen naisten keilailu kilpistyy maajoukkuetasolla. Meillä on useita erittäin hyviä naisia 30 vuoden molemmin puolin, jotka ovat lopettaneet maajoukkuetasolla keilaamisen. Taso riittäisi, mutta muut asiat elämässä, kuten opiskelut ja työt, vievät naiset huippu-urheilun ulkopuolelle ja se on Suomen huippukeilaamisen kompastuskivi. Koko ajan pitää tehdä tosi paljon töitä, että saadaan seuraavia huippukeilaajia.”
Nyt on käynnistymässä Keilaliiton valtakunnallinen tyttöjen kaksikätisen keilailun projekti ja Lundén on toinen vetäjistä.
”Viime vuosina keilailu on kehittynyt niin, että kaksikätinen keilailutekniikka on yleistynyt tosi vauhdilla varsinkin nuorempien junioripoikien parissa. Siinä on selkeitä etuja esimerkiksi pallon tehon määrän vuoksi. Nyt kannustetaan myös tyttöjä kokeilemaan.”
Faktahan se on lajissa kuin lajissa, että ilman harrastajia ei saada kasvatettua huippuja. Esikuvia tarvitaan ja Lundénkin käy puhumassa paljon kouluryhmille. Keilahallit ovat avainasemassa, koska halleilla tavoitetaan työporukat ja kouluryhmät, jotka tulevat ensimmäistä kertaa ja niissä hetkissä luodaan se ensimmäinen mielikuva lajista.
”Junioritoiminnan päätehtävä ei ole tehdä huippujunioreita, vaan tarjota viikoittainen harrastus. Toinen tavoite on löytää joukosta ne, jotka innostuvat harrastamaan enemmän ja heidän kanssaan treenaan enemmän. Ruokin sitä, että he lähtisivät kilpakeilailuun. Keilailussa on niin paljon mukavia kilpailuja, että moni aloittaa jossain vaiheessa jonkun kilpailun. Keilailussa tasoitusjärjestelmä kannustaa myös heikompitasoisia tulemaan mukaan. Toki hyvät useimmiten voittavat eikä heikoilla tasoituksilla isoja palkintoja voiteta, mutta pienemmissä kilpailuissa usein annetaan heikommille enemmän tasoitusta, että saadaan onnistumisia kaikille.”
Mikä saa konkarinkin edelleen syttymään keilailulle?
”Kilpaileminen on se suola. Parasta on, että keilailussa ei voi etukäteen tietää kuka voittaa. Finaaleissa muutamat ovat voittajakandidaatteja, mutta voitto on kiinni siitä, että miten päivä ja keli osuu, ja tuurillakin voi olla osuutta.”