Ammuntasalimme uumenista löytyy monille Tapanilan Urheilukeskuksella liikkuville varsin tuttu kasvo. Ammuntalajien ohjaaja Esa Rantanen on yksi pitkäaikaisimmista työntekijöistämme, huolimatta ympärillä viuhuvista nuolista ja veitsistä. Rantasella käy vuoden aikana noin 300–400 ryhmää ammuntalajien ohjauksissa ja keskimäärin yhdessä ryhmässä on noin 10 osallistujaa. Näin ollen mies on ehtinyt vuosien saatossa opastamaan yli 50 000 tuhatta ihmistä ammuntalajien maailmaan. Jos tähän ynnää mukaan sen, että jokainen asiakas tekee keskimäärin 50 suoritusta, Rantanen on ollut samassa tilassa 2,5 miljoonan lentävän nuolen tai veitsen kanssa,
”Ammuntalajien ohjaamisen aloitin täällä 18 vuotta sitten ja sillä tiellä ollaan edelleen. Hienointa tässä on se, että pystyn tuottamaan asiakkaille iloa ja onnistumisen kokemuksia. Jokainen ryhmä ja opastettava on aina erilainen, ja se tekee jokaisesta ohjauskerrasta myös minun näkökulmastani uniikin”, painottaa Rantanen.
Rantanen itse aloitti jousiammunnan harrastamisen jo vuonna 1986 ja suuntasi saman tien kisoihin. ”Oma luonteeni on todella kilpailuhenkinen, joten suuntasin suoraan kilpailumaailmaan. Turhahan se on harjoitella, jos niitä taitoja ei johonkin pääse näyttämään ja vähän elvistelemään”, toteaa Rantanen virne silmäkulmassa.
Vaikka Rantanen itse on kilpailuhenkinen, niin hänen ohjauksissaan ei jouduta kilpailumyllyyn, jossa tarkoituksena olisi vieruskaverin päihittäminen. ”Kokeilukerroilla ja kursseilla tarkoituksena on hauskanpito ja tekniikan oppiminen, joten ilon kautta mennään. Pientä kisailua on näissäkin kuitenkin tarjolla, jos osallistujat niin toivovat. Yksityiset kokeilukerrat esimerkiksi yritysryhmille tai kaveriporukoille ovat sitten asia erikseen. Mikäpä sen parempaa kuin päästä kisaamaan kavereita tai työporukan muita jäseniä vastaan”, kertoo myös kovana penkkiurheilijana tunnettu ja sitä myöten myös kilpailun seuraamisesta nauttiva Rantanen.
Itse jousiammunnasta tarjolla on niin kursseja, kuin kokeilukertojakin. Kokeilukerrat ovat aina maanantai-iltaisin ja satunnaisesti myös muina päivinä. Jousiammuntakursseja on tarjolla kolmea erilaista: Neljän kerran alkeiskurssi tai lapsi-vanhempikurssi, jotka sopivat aloittelijoille ja syventävänä kurssina sitten neljän kerran jatkokurssi. ”Kaikilla kokeilukerroilla ja kursseilla päästään kokeilemaan vaisto-, ja tähtäinjousiammuntaa, jotka ovat parhaiten aloittelijoille sopivia jousiammuntalajeja. Lisäksi taljajousiammuntaa pääsee kokeilemaan siinä vaiheessa, kun muutama käyntikerta on takanapäin”, kertoo Rantanen.
Rantasen mukaan jousiammunta on siitä mainio laji, että perustaidon oppimiseen menee verrattaen vähän aikaa: ”Kehityskehityskäyrä jo ensimmäisellä kokeilukerralla on jyrkästi nouseva. Vauhdikasta kehittymistä tapahtuu usein 1–8 ensimmäisen käyntikerran ajan. Tämän jälkeen perustaso monilla on jo sen verran hyvä, että taito on ja pysyy koko loppuelämän ajan. Toki tästä eteenpäin voi varautua siihen, että kehitys vaatii jo enemmän työtä.”
Jousiammunta tunnetaan lajina, jossa korostuvat keskittymiskyky sekä vartalonhallinta. Lopputuloksen ratkaisee se, kuinka hyvin ammuntasuorituksen liikesarja on tehty. ”Lajissa on paljon samoja elementtejä, kuin esimerkiksi golfissa tai biljardissa. Kerran minulla oli asiakkaan aivan käsittämättömän hyvä nuori nainen, joka harrasti golfia. Hän ampui ensimmäisellä kurssikerralla pelkkiä kymppejä, siis aivan käsittämättömiä suorituksia. Ne olivat sellaisia suorituksia, etten uskonut silmiäni ja se on kyllä jäänyt mieleen.”
Vuosien saatossa Rantanen on saattanut kuulla myös yhden, jos toisenkin ammunta-aiheisen vitsin. ”Erityisesti Robin Hood-läpät vihreistä sukkahousuista on muutaman kerran kuulty. Itsekin näitä viljelisin, jos ne eivät niin tuttuja itselleni olisi. Jos saatte minut nauramaan tällaisella vitsillä niin siinä tapauksessa talo tarjoaa pullakahvit. Onneksi uutuutena on tullut Nälkäpelivitsejä”, naurahtaa Rantanen pilke silmäkulmassa ja heittää asiakkaille haasteen.
Jousiammunnan lisäksi Tapanilan Urheilukeskuksella pääsee myös harrastamaan eco aims -kivääriammuntaa ja veitsenheittoa. Eco aims -kivääriammunta on ehdottoman turvallinen ampumalaji: meluton, luoditon ja laseriton, kameratekniikkaan perustuva laji. Se on hauska tapa kokeilla, kuinka oma tähtäinsilmä toimiikaan! Veitsenheitto taas on haastava tarkkuusurheilulaji, jossa heittoveitsiä heitetään maalitauluihin eri etäisyyksiltä. Koska heittoveitset eivät ole kovinkaan teräviä, niitä voidaan heittää niin kahvasta kuin terästäkin useilla eri tyyleillä. Molempia lajeja pääsee kokeilemaan myös maanantai-illan kokeilukerroilla ja lisäksi joka toinen lauantai järjestetään veitsenheittolauantai. ” Veitsenheitto on haastava laji, joka kyllä palkitsee onnistujan siinä vaiheessa, kun oikean heittotekniikan oppii. Uutuutena normaalin eco aims -kivääriammunnan puolelle on tullut hirvirata, joka sopii loistavasti kilpailijoille, metsästyksen harrastajille ja ammuntaharrastusta aloittaville nuorille ammunnan harjoitteluun.”
Rantanen toivottaa myös yksittäisten kokeilukertalaisten, kurssikävijöiden, yritysryhmien ja isompien polttari- tai synttäriporukoiden lisäksi myös pienemmät yksityis- ja perheporukat tervetulleiksi kokeilemaan jousiammuntaa tai muita ammuntalajeja. ”Yleensä näissä pienporukoiden ammunnoissa on erityisen hyvä meininki ja monesti päästään ottamaan hyvät kisailut tällaisten ryhmäläisten kesken. Jousiammunta sopii kaikille yli 10-vuotiaista aina mummoihin ja vaareihin asti. Ei muuta kuin viettämään mukavia yhteisiä hetkiä lähimmäisten kanssa hauskan lajin pariin”, kertoo Rantanen. Normaalihinta maksimissaan 15 osallistujan ryhmälle yksityiseen jousiammuntakokeiluun on 299 €, mutta 2–5 hengen erikoistarjouksen voit pyytää osoitteesta myyntipalvelu@tapanilanurheilu.fi
Esan ohjaukseen pääsee:
Neljän kerran jousiammunnan alkeiskurssilla, joka käynnistyy maanantaina 18.3. klo 19:30
Ammuntasalinkokeilukerroilla, joka maanantai-ilta
Neljän kerran jousiammunnan lapsi+vanhempi -kurssilla, joka käynnistyy 3.4. klo 17:30
Neljän kerran jousiammunnan alkeiskurssilla, joka käynnistyy maanantaina 22.4. klo 19:30
Pyytämällä tarjouksen ryhmällesi osoitteesta: myyntipalvelu@tapanilanurheilu.fi