—
Uudenmaan kokoontumisrajoitukset lievenivät 4.9. alkaen myös liikuntatilojen osalta ja 2 metrin turvavälirajoitetta ei enää ole. Yli 10 hlön tilaisuuksissa täytyy noudattaa THL:n ohjetta hygieniakäytännöistä (31.5.2021). Ohjeessa painotetaan mm. maskin käytön tärkeyttä sekä ohjeita ruuhkatilanteiden välttämiseen. Uuden päätöksen mukaan sisätiloissa yli 10 hengen tilaisuuksissa voi olla enintään 50 % muun lainsäädännön nojalla tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä tai käytettävissä olevien istuma- tai seisomapaikkojen määrästä. Tällä saadaan tiloihin väljyyttä ja vältetään osaltaan ruuhkien ja tungosten syntymistä.
Aluehallintoviraston tiedote 4.9. voimaantulleista muutoksista.
Tapanilan Urheilukeskuksessa on noudatettu tiukkoja hygieniaohjeistuksia ja -toimenpiteitä koronaepidemian alusta asti. Kehotamme asiakkaitamme painokkaasti maskinkäyttöön tiloissamme ja kasvomaskeja on saatavilla kaikilla asiakaspalvelupisteillämme. Myös henkilökuntamme käyttää kasvomaskeja liikkuessaan asiakastiloissa. Käsiendesinfiointiainetta ja käsienpesupaikkoja on kaikilla sisäänkäynneillä ja liikuntatilojen yhteydessä. Kaiken tiloissamme tapahtuman toiminnan osallistumisen ehto on oireettomuus.
Urheilukeskuksen tiloja on koko epidemian ajan koskenut ohjeistus minimoida aulatiloissa ja pukuhuoneissa vietetty aika. Kehotamme asiakkaita saapumaan treeneihin viime tipassa, ehdottoman terveenä, turvavälit huomioiden, kasvomaskia käyttäen, käsihygieniasta huolehtien ja treenien päätteeksi mahdollisimman nopeasti tiloistamme poistuen. Vanhempia kehoitetaan pysymään lasten harrastusten ajan poissa aula- ja käytävätiloista ruuhkautumisen välttämiseksi.
Kehotus välttää aulatiloja ei koske ravintola Julian ja kahvila Erätauon tiloja, vaan niissä ravintolatoimija vastaa mahdollisten omaa toimintaa koskevien rajoitusten toteutumisesta.
Kiipeilykeskus on tehnyt runsaasti toimenpiteitä koronatartuntojen ehkäisemiseksi koko koronaepidemian ajan. Maskin käyttöön kehotetaan aulatiloissa, pukuhuoneissa sekä hallin puolella varmistaessa.
Kiipeilyssä lähikontaktissa käydään hetkellisesti vain oman kiipeilyparin kanssa ristiintarkistuksen ajan, joka kestää joitakin kymmeniä sekunteja.
Lasten harrastusryhmien aikatauluja on porrastettu ruuhkaisten vaihtojen poistamiseksi. Ryhmissä kiipeilyparit on vakiinnutettu kauden ajaksi, jolloin sekoittumista ei tapahdu ja myöskään korvaavat kerran muiden ryhmien vuoroilla eivät ole mahdollisia.
Ammuntasalin asiakasmääriä on laskettu jo koronaepidemian alussa 18:sta osallistujasta 9:ään osallistujaan koskien ammuntakursseja sekä avoimia ammuntalajikokeiluja. Pidämme tämän rajauksen edelleen voimassa omaehtoisesti turvataksemme asiakkaiden mahdollisuuden omaehtoiseen turvavälin toteutumiseen.
Olemme lisänneet avoimien kokeilujen lisäksi perheille omia yksityisohjauksia ammuntasaliin, joilla pystymme palvelemaan ammuntasalin asiakkaita ehdottoman turvallisesti. Ammuntasalissamme kaikki yli 12-vuotiaat käyttävät kasvomaskia koko ammuntasalivierailun ajan.
Neljän snookerpöydän hallin pinta-ala siihen nähden, että asiakasmäärä hallissa on maksimissaan 16 pelaajaa kerrallaan, on niin iso, että emme rajaa snookerpöytiä pois käytöstä.
Keilahallin pinta-ala on riittävän iso siihen, että hallissa on kerrallaan maksimissaan 40 heittäjää, joten emme rajaa keilaratoja pois käytöstä emmekä rajaa henkilömäärää neljää pienemmäksi per rata.
Kuntosaliin tulevaa henkilömäärää ja tilojen kapasiteettia seurataan aktiivisesti ja tällä hetkellä tosiallinen tunnissa tuleva henkilömäärä on pääsääntöisesti hiljaisemmilla ajoilla maksimissaan 10 ja ruuhka-ajoilla 18, mikä jättää asiakkaille neliömäärään pohjautuvia laskennallisia rajoituksia paremmat mahdollisuudet turvallisten välien ylläpitämiseen. Tästä syystä emme toistaiseksi rajoita henkilömäärärajoitteella tai varauskalenterilla salin käyttöä.
Tiloissamme on vuokralaisena mm. urheiluseuroja, Hiidenkiven koulu, kirjasto, hierojia ja fysioterapeutteja, nuorisotalo sekä lounasravintola. Tilojamme vuokraavat toimijat määrittelevät toimintansa itse voimassaolevien koronaohjeistusten mukaisesti ja tiedottavat toimenpiteistään omissa tiedotuskanavissaan.