Joukkue kiilasi ensimmäisellä kaudellaan suoraan Suomen kärkeen

Tapulin liikuntakeskuksen Lehto Areenalla harjoitteleva Ylästön Urheilijoiden alle 14-vuotiaiden tyttöjen futsaljoukkue johtaa oman ikäluokkansa futsalin korkeinta sarjatasoa, Etelä 1-sarjaa, toistaiseksi puhtaalla pelillä. Tämä itsessään on jo todella hieno uutinen, mutta erityisen huomionarvoiseksi tästä tekee sen, että kausi on joukkueen ensimmäinen futsalkentillä. Miten ihmeessä tämä on mahdollista ja kuinka joukkue sai alkunsa?

”Havahduimme siihen, että monessa Pääkaupunkiseudun saman ikäluokan tyttöjen jalkapallojoukkueessa oli pelaajia, jotka halusivat pelata futsalia jalkapallon lisäksi. Näin ollen mietimme vanhempien kesken, kuinka voisimme tarjota tämän mahdollisuuden heille. Otimme yhteyttä Ylästön Urheilijat-59-seuraan, jonne perustettiin futsal-alajaosto. Joukkueessa on mukana paljon taitavia jalkapalloilijoita HJK Akatemiasta, Honka Akatemiasta, VJS:stä ja FC Espoosta. Uskon että näistä pelaajista kuullaan vielä tulevaisuudessa, niin futisviheriöillä kuin futsalissakin”, kertoo joukkueenjohtaja Mikko Meriläinen.

Yhdet eteläisemmän Suomen parhaat futsalolosuhteet löytyvät Lehto Areenalta

Jotta harjoitustoiminta saatiin pyöräytettyä käyntiin, tarvittiin joukkueelle myös kotikenttä. Valinta kohdistui Lehto Areenaan, jossa treenataan kerran viikossa ja pelataan joukkueen harjoitus- ja sarjaottelujakin. Meriläisen mukaan ratkaisu oli nappivalinta:

”Monissa muissa halleissa tai saleissa, joissa sarjapelejä pelataan, turvarajat ovat lähes olemattomat. Viime kierroksella yksi tyttö oli törmätä vierasottelussa palopostia päin ja toinen kolhi itseään toimitsijapöytään. Tätä ongelmaa ei Lehto Areenalla ole, jossa turvarajat on huomioitu, kenttä on oikean kokoinen ja tilassa on lisäksi myös tarpeeksi korkeutta. Olosuhteita on kehuttu myös vierasjoukkueiden toimesta todella paljon”.

Meriläinen kokee myös, että palvelu Lehto Areenan henkilökunnan toimesta on ollut mutkatonta ja joustavaa: ”Olemme tilojen lisäksi myös todella tyytyväisiä palvelun laatuun. Jos meillä on jotain tarpeita, niin henkilökunta pyrkii täyttämään ne”.

Ilon kautta kyläjoukkueella Euroopan kentille

Syksyn ensimmäisten ottelujen jälkeen joukkueessa huomattiin, että pelaajien vahva jalkapallotausta tuki futsalkentälläkin pärjäämistä. Meriläisen mukaan futsal kehittää pelaajia myös jalkapalloilijoina:

”Lajissa tulee huomattavasti enemmän pallokosketuksia ja pelaajat joutuvat usein huomattavasti ahtaimpiin tiloihin pallon kanssa, jolloin pallonkäsittelytekniikka kehittyy. Samoin futsal kehittää pelaajien pallotonta liikkumista”.

Vaikka ratkaisupelit ovat vasta käsillä ja niin joukkue aikoo pitää perusperiaatteestaan kiinni.

”Meille on tärkeää, että treeneihin ja peleihin tullaan nauttimaan. Jalkapallon puolella homma on sopivan tavoitteellista ja vakavaa, joten täällä voimme vetää ilon kautta rempseällä asenteella. On ollut hienoa huomata, miten tiivis joukkue meistä on hioutunut ja kuinka vaihtopenkillä eläydytään toisten onnistumisiin. Jalkapallokentillä monet pelaajat kohtaavat toisiaan tiukassa kilpailuasetelmassa, mutta futsalissa puhallamme yhteen hiileen”, kertoo Meriläinen.

Joukkueen sarjakausi päättyy jo ennen kesää, mutta huipentuma, eli heinäkuun Costa Blanca Futsal Cup Espanjassa on vasta edessä.

”Kyllä tässä on taustajoukoissakin naureskeltu, että oliko tämä jo hyppäys ”mopolla moottoritielle”. Ylästön kyläjoukkueen ensimmäinen kausi ja suoraan Euroopan kentille haastamaan ikäluokan parhaimpia joukkueita Euroopan suurimpaan juoniorifutsal-turnaukseen”, naurahtaa Meriläinen.

Hyppää jengin mukaan Instagramissa (@ylastonurheilijat_t2011futsal)! #dreamteam #kyläjoukkue.

Lehto Areenan ensi vuoden vakiovuorot jaetaan huhtikuun alkuun mennessä. Vielä on myös yksittäisiä irtovuoroja tarjolla ensi kaudelle.

Lehto Areena